Heips huips!
Tänään sitten kirjoitan vain tunteen purkauksia ja fiiliksiä. Ei todellakaan ole enää iloinen ja hehkeä fiilis. Nyt tekisi mieli vain käpertyä peiton alle ja kiljua ja huutaa tää paha olo pois, mutta tehty mikä tehty. Siinä se sitten oli...
Tänään siis erosin poikaystävästäni. Ei vain oltu toisillemme ja oltiin niin erilaisia persoonia ja todettiin ettei tästä tulisi mitään yksimielisesti. Lopulta kun päästiin tähän pisteeseen, haluttiin pysyä hyvinä ystävinä. Sitten puhuttiin niitä näitä ja lopulta teki mieli vain koskettaa tuota hahmoa, silittää tuota, suudella, mitä tahansa! Silti tajusin "en voi tehdä tuota enää". Tietenkin siinä itkukanavat aktivoitui, mutta pidin itseni kasassa. Sitten tämä toteaa, että haluaa silti ostaa mulle joululahjan ihan kaverina. Noh, sitten se ehdottaa jotain korua ja aikookin mennä sisarensa kanssa korukauppaan ostamaan sellaisen... Se iski päin naamaa.
Kaikki meni hyvin ja tajusin että rakastan tuota hahmoa vielä, mutta ymmärsin etten voisi enää peruuttaa kaikkea ja jos peruuttaisin, ymmärtäisin olevani surullinen ja onneton. Mein suhteesta ei olisi mihinkään.
Sitten hän lähti ja jäin seisomaan olkkariin. Iskä kysy: "mitäs sovitte" ja purkahdin itkuun ja maailma romahti. Siinä mie vollotin ja juoksin huoneeseen ja vollotin täyttä huutoa ja kerroin tapahtuneen isälle ja tämä lohdutti ja sanoi, että elämä jatkuu. Tietenkin tekee mieli vain olla entisen poikaystäväni kanssa, mutta en voi enkä toisaalta haluakaan peruta tapahtunutta. Haluan tuon ikävän pois. 11 kuukautta seurusteltiin ja 1.1.2013 ois tullu vuosipäivä. Eipä tule enää.
Itken tälläkin hetkellä ja tapahtuneesta on vain 20 minuuttia. Silti halusin purkaa mieleni. Elämä jatkuu ja ehkä parin kuukauden päästä olo on jo kevyempi. Suru kuuluu eroon. Se ei ole helppoa tai mieluisaa, mutta jos tietää ettei suhde ole sua varten, niin miksi jatkaa sitä?
Eipä tässä muita, haleja kaikille ! <3
