Hei kaikille!
Tällä kertaa, mie en kerrokaan miun päivästä tai muutenkaan päivän menoista. Jotenkin teki kertoa omista fiiliksistä ja ns. "huolista" tänne. En sitä usein tee, mutta jostain syystä koin tarvetta jakaa asioita teidän tietoisuuteen.
Mie olen aina ollut hyvin epäitsevarma itsestäni. Niin ei ehkä luulisi, kun ekan silmäyksen saa miusta. Olen kova puhumaan ja pidän huomiosta, sitä en kiellä. Silti, jotenkin aina olen taistellut miun kropan kanssa ja siitä, nautinko olla siinä? Olen ollut about koko lapsuuteni alipainoinen/pienikokoinen. Mie lähinnä keimailin sillä ja nautin, että olin pieni ja siro. Jotenkin sitä lantion leveytyessä ja muutenkin muotojen korostuessa ahistui. Mie en enään ollut siro tai pieni.
Miun on ollut vaikea katsoa peiliin monia vuosia ja arvioin jatkuvasti itseäni. Arvostelen mikä on muuttunut ja mikä ei. Joka kerta tuntuu, kuin olisi pakko tehdä jotain, mutta silti en saa mitään aikaan. Toisin sanoen, miksi sitten valitan?
Mie en ole mikään lihava tai ylipainoinen. Silti jotenkin en nauti olla tässä ruumiissa. Mie en nauti bikineissä olosta tai muutenkaan oman vartaloni esittelystä. Miuta ahistaa tyköistuvat vaatteet ja jatkuvasti sovitan niitä uudelleen ja uudelleen päivän mittaan.
Oon aina myös ollut todella epäitsevarma miun persoonan ja muutenkin taitojeni suhteen. Mie tiedän, että miun persoona ei ole mikään helppo tai normaali. Uusien ihmisien kohdalla mie menen yli, sillä mie oon hermostunut. Usein miun ensivaikutelma ei olekaan hyvä. Puhun typeriä, enkä ajattele mitä sanon. Saatan heittää törkeitä kommentteja, jotka loukkaa jotakuta ja vähän sönköttääkin.
Miun taitojen suhteen, mie en oo ikinä ollut varma. Mie tiedostan, että osaan laulaa. Silti miun on jatkuvasti kuunneltava miun covereita ja arvioida omaa suoritustani. Välillä mie vaan itken ja poden itsesääliä tyyliin: "Mie oon ihan paska!"
Miulle aina on ollut tärkeää mitä muut ajattelee. Sen takia esiintyminen on miulle vaikeaa. Rakastan toki esiintyä, mutta usein miun jännitys kasvaa, kun ajattelen, mitäköhän yleisö pitää miusta? Entä jos mie vaan kuvittelen että osaan laulaa? Entä jos mie kuulen miun äänen eritavalla? Eikai miun ääni petä?
Epäitsevarmuus on kamalinta maailmassa mitä mie tiedän. Moni luulee, että oon tosi narsistinen tai itsekäs, kun jatkuvasti koen tarvetta kertoa miun laulujuttuja muille tai muutenkin kertoa niistä. Ne on sitä miun testailua, että miten muut reagoi. Miten miu ystävät reagoi kun ne kuulee miun laulujuttuja? Pitääkö ne, vai esittääkö ne pitäävänsä?
Ehkä joku päivä mie vielä katson peiliin ja tajuan, että mie kelpaan tälläisenä. Ehkä joku päivä mie uskon, että mie olen hyvä laulamaan. Ehkä joku päivä, mie löydän itseni ja tiedän millaiselta itsevarmuus tuntuu.
<3: Mari
