Let it snow!

Heipä kaikki ihanaiset talviset virkeät ja jouluiset ihmiset!

Kuten moni huomaakin - siellä on lunta! Ah, tuo ihana valkoinen asia, jota niiiiin rakastan! Se tunne, kun ensilumi ripottelee maahan.. sitä ei voi sanoin kuvitella. Sen vain haistaa (?), en tiedä. Jotenkin tulee sellainen ihana viileä tuulahdus ja se pakkanen ei ole pelkkää kylmää. Sitten taivaasta tulee ihana kirkkaus ja pientä valkoista pumpulia ripotelee maahan... Se tunne on korvaamaton ja parasta vuodessa! 

Talvi on miun lempivuoden aikoja! Villapaidat, talvikengät, lämpimät juotavat (kaakao, glögi ja kuuma mehu), elokuva hetket sisällä, ulkona kuvailu, kävely kaduilla, kynttilät, takkatuli, se tunne kun vähän pakkanen nimistää poskista, nenästä ja korvista, talvitakit ja lapaset, pipot, huivit, kauniit maisemat.. voisin luetella tähän vaikka kuinka paljon! 

Talvessa silti parasta on joulu! Ah, tuo ihana juhla jota odottaa joka vuosi! Ne jouluruuat, joululaulut, lahjat, vapaus, ei kiirettä, tunnelma, perheen kanssa olo, piparit, tortut, joulunsävyt ja tuoksut, tontut, joulupukki, koristeet, kynttilät... En tiedä. Se aika on vain niin lumoavaa.

Olen ehkä tulossa hulluksi, mutta mie vaan olen niin joulu/talvi ihmisiä että olla ja voi. On se kylmyys välillä kurjaa ja siitä on mukava valittaa, mutta silti. Ehdottomasti talvi saa hyvälle mielelle! 

Mitä mieltä te olette tästä vuoden ajasta? 

Eipä tässä nyt mitään muuta, teatteria on pidellyt, kouluhommiakin pitäisi jaksaa tehdä ja illalla olisi sitten kavereiden näkemistä pitkästä aikaan! Nauttikaa säästä! 

Adiöös ! :)

How to smile

Enpä ole pitkiin aikoihin mitään postaillut, johtuen kiireestä (teatteri), koulusta ja syyslomaleireistä joissa olin.

Teen siis tämmöisen pikapostaukset fiiliksistä ja silleen.

Tuossa tuli mieleen leirillä, miten erilaisia ihmisiä onkaan olemassa. On niitä, jotka puhua  pälpättävät aina ja eivät anna suun vuoroa toisillensa (mie) ja sekoilevat jatkuvasti. On niitä, jotka viisaina pätevät kaikkeen, niitä jotka ujoina lojuvat nurkissa sanomatta sanaakaan ja niitä joiden mielestä kaikki on "noloa". Sitten on tämä "ihana" kategoria = persoonattomat. He yleensä ovat isoissa porukoissa mukana, eivät puhu paljoa, mutta aina kun joku vähänkin "cool" sanoo jonkun ehdotuksen, tämä heti komppaa mukana "niinpä joojoo". Kun heiltä kysytään mielipidettä asiaan, vastaavat he " sama ku noil muilkii". Heillä ei siis ole mitään omaa. 

Harvoin olen oikeasti koskaan vihannut ihmisiä kunnolla. Hetken vihaan vain niitä joille olen suuttunut, vammaisia en vihaa, enkä todellakaan homoja ja en ole rasistikaan. Silti, tätä kategoriaa, joissa on näitä mitään sanomattomia - niitä vihaan. He eivät ole mitään! Julmaa kuulla tämä ja kirjoittaa, mutta totta se on. Onko heillä mitään persoonallisuutta. Juttelevatko he kotonakin tuolla tavalla :" joo samaa mieltä joo joo en tiiää, sama juttu ku noilla!" - hmm. Mie kaipaan sitä persoonallisuutta. Sitä, miten ihminen eroaa ihmisestä. Miten hän on se oma itsensä ja erottuu joukusta. 

Tälläisiä ihmisiä löytyy usea ja on se fine, että niitä on, mutta itse en mieluiten kaveeraa heidän kanssa, jotka komppaavat miun sanomisia "joo samaa mieltä, en tiedä.." 

Onko kukaan muu huomannut tätä upeaa ihmisryhmää?

Silti pakkohan se on sanoa, kaikki ovat samanarvoisia ja kaikki ihmiset on tärkeitä päläpälä ja en sorsi heitä, jos vaikka he ovatkin vain ujoja. Silti miksi ryhtyä sellaiseksi kun sinä voit olla oma itsesi? Miksi välittää mitä muut ajattelevat? 

Eipä tässä muuta - Adiöös muruset!

Premiere

Kuvat : @ lappeenrannan kaupunginteatteri

Elikkä nyt pitkästä aikaan kirjoittelen tännekin - kiirettä on pitänyt koska teatteri!

Nyt viimein se päivä sitten koitti = 13.10 = myrskyluodon maijan ensi-ilta!

Kaikki meni mallilleen. Aluksi fiilis oli alhainen ja väsynyt, mutta kun mentiin sinne ns "näyttelijä lämpiöön", siellä oli VITUSTI karkkia ja kynttilöitä ja ruusuja ja sitten kaikki potkivat onnen potkut persuksilleen onnea tuomaan ja muuten ah! Kaikki meni todella hyvin, ei tapahtunut kämmejä, eikä jännittänytkään yhtää!

Sen jälkeen sitten oli jatkot. Heti kun katsojat oltiin häädetty pois, oli vuorossa drinkit kaikille ja siellä sitten kiiteltiin kaikkia, ruoka tarjoilu ja sen jälkeen yleistä juomista ja seurustelua! Oli hitsin hauskaa rennosti juoda siellä vanhempien ihmisten kanssa ja kaikki luulivat miuta jokskin 20 vuotiaaksi ;o järkytys!

Ei ollut niin rentoa mennä selvänä iskän autoon istumaan 00:00, mutta hyvinhän se meni!

Nyt se on myös selvitetty, että mie haluan tähän ammattiin! Se selvisi sitten loppu kumarruksissa! Siellä yleisö taputti ja vislasi ja huusi ja mie vaa nauroin ja kumartelin ja olin taivaassa. Muutenkin se esitys oli ihanaa, rentoa ja ah.. sanat ei riitä. Tätä tunnetta oon niin kauan etsinyt! Sinne mie kuulun. Näyttämölle. Määränpää on valmiina, sen toteutus on eriasia, mutta silti sitä kohti!

Eipä tässä sitten muuta, huomenna Helsinkiin syyslomaretkelle ja tiistaina kouluun! Torstaina onneksi alkaapi syysloma :) ! 

Adiöös! 

I'm not afraid

Eli tässä on video jonka väänsin eilen. Tässä siis laulan kertosäkeessä kolmea eri stemmaa (sivuääniä) ja yhdistin ne videonmuokkaus ohjelmalla yhteen! Video vähän rätisee mutta mitä tuosta.

Ennen en ole uskaltanut oikeasti julkisesti laulaa. Aina jos oli mahdollisuus laulaa jossain koulun kevätjuhlassa, mie hypin innosta ja halusin olla vapaaehtoinen! Mutta jälkeenpäin ennen esiintymistä mie pelkäsin vitusti. Mitä ne ajattelee, olenko nolo - olen, hitto ne nauraa, ääni pettää, vittu haluan pois.

Pelkään mie vieläkin julkisesti laulamista, mutta teatterilla totesin että laulaminen on kuin piirtämistä. Jos joku piirtää paperille jotain ja näyttää muille, on se oman taidon näyttämistä. Laulamisessa sama = joku laulaa eli näyttää oman talenttinsa. Ei se ole noloa.

Sen takia, en ennen ole koskaan siis KOSKAAN uskaltanut laittaa videota itsestäni laulamassa omaan blogiini. Nyt eilen koin, että eihän siinä ole mitään noloa. Mitä sitten jos entiset koululaiset näkevät tämän videon? Siinäs näkevät. Miuta ei enään haittaa. En enää pelkää. Muut piirtää, tanssii, sirkustelee ja soittaa jotain soitinta - mie laulan. 

Aina ihmiset ajattelee, että jos joku tuttu on laulanut tubeen = "hitto kui noloa, vähä oikeesti noloa, kaikki näkee, se luulee olevansa hyväkin noloa lolololol" - mitä sitten? Eiköhän se ole sen ihmisen oma asia. Miusta se kertoo paljon rohkeudesta, että uskaltaa näyttää julkisesti mitä osaa ja kuka on.

Eipä tässä muuta - Adiöös

The smallest act of kindness is worth more than the grandest intention

Tänään oli oikeastaan tosi hyvä / tosi huono päivä.

1) Tänään oli matikan koe, joka meni suhtkoht penkin alle. Siksi sadface

2) Aloin miettimään oikeasti tulevaisuutta - selviänkö lukiosta?

3) Olin "vanhojen" kaverieni kanssa (entisestä koulustani) ja lauleskeltiin singstaria ja hypittiin (?) :D Se oli muksua.

4) Väsyttää

5) Nyt on syksy ja se on muksua.

Tuossa niitä hyvän ja huonon päivän syitä. Osaatte ehkä erottaa hyvät ja huonot? Ehkä ette. 

Tänään en ole kerennyt osoittamaan mieltäni mistään asiasta. Ehkä ainoastaan lukio huolettaa miuta.

Entä jos en jaksa tai kerkeä opiskella? Entä jos miusta ei tule mitään? Ehkä miun veljen ennustukset paskakuskiksi tulemiseksi pitävät paikkansa? Äh. Masentavaa!

 Muutenkin tulevaisuuden miettiminen 16 vuotiaana masentaa. Kaikille tulee ehkä elämän aikana kriisi "mikä minusta tulee isona" tai "mitä jos minun unelmani ei toteudukkaan?". Itse koin sen eilen illalla. Sain hirveän ahdistuksen. Olin jutellut äitini kanssa saunassa asiasta, että haluan pyrkiä teatteri korkeaan ja veljeni haluaa pyrkiä lääkikseen. Äiskä sitten totesi tylysti " turhaa, ette kummiskaa pääse." ja siinä kohtaan aloin miettiä :

"Entä jos miu unelma ei oikeasti ikinä tule toteutumaan?" 

Se kysymys on ehkä kamalin maailmassa. Sie olet unelmoinut jotain asiaa koko elämäsi ajan sydämesi kyllyydestä, tiedät että mahdollisuudet siihen ovat pienet, mutta haluat sitä oikeasti - todella kovasti. Sitten tulee kysymys: "Entä jos se ei ikinä toteudu" - mitä sitten? Onko varasuunnitelmia? Ajatuskin saa itkettämään. 

Eipä tässä sitten muuta. Adiöös!