We are Young

Tänään sitten oli Lappeenrannassa "Muodinyö" niminen "tapahtuma", jonka tarkoituksena siis oli, että kaupat olivat auki myöhään ja ympärillä pyöri erilaisia tarjouksia ja esityksiä yms.. Pyöreskilin siellä ystäväni Pinjan ja hänen ystäviensä kanssa. Muuten oli mukavaa, mutta väsymys painoi niskaa ja flunssa, joten fiilis ei ollut ihan kohollaan + iskä haki miut aika ajoissa.

Siellä ollessa katselin myös ympärille ja totesin kuinka paljon siellä oli ala-aste ikäisiä tyttöporukoita keskenään shoppailemassa. Kaikki olivat pukeutuneet noloon massaan ja puhuimat mahdollisimman lujaan, että kaikki varmasti huomaisivat heidät. Noloa miusta. 

Sitten kamalanta oli, kun eräs tyttöporukka tapasi heidän "kaverinsa" kaupassa, joka shoppaili äitinsä kanssa siellä. Tytöt heti nyrpistivät nenäänsä ja nopsaan tervehtivät ja käänsivät selkänsä puhuakseen tytöstä paskaa. Mikä nykynuorisoa vaivaa? Tai siis kyllähän miunkin aikaan ajateltiin, että shoppailu äidin kanssa oli out, mutta miksi? Mamma betalar. Cest la vie. Miulle se on fine. Mitä noloa siinä on, kun ei tarvii ostaa omalla rahalla vaatteita + saa kyydin kotiin. Muistan itsekin hyvin, kun pienempänä muodinyössä äitini kanssa kaupoissa hilluin ja ainakun joku tuttu tuli vastaan, juoruaminen alkoi. Mie en välittänyt. Miusta on vieläkin muksua shoppaila äidin kanssa. Jos se on noloa joidenkin mielestä fine. Omapahan on ongelma. 

Kamalinta jota näin kaupungissa, oli ehdottamasti se kun 3 luokkalaiset pienet tytöt polttivat tupakkaa siellä aukiolla "cooleina" ja tietenkin esittelivät sitä röökiä niin, että kaikki vanhemmat näkisivät - tietenkään ei poliiseille ja varoten omia vanhempiaan. Miksi lapset pilaavat elämänsä tupakkaan ja alkoholiin näin aikaisin? Miksi heidän on niin kiire aikuistua ja heittää lapsuutensa ojaan. Miun aikaan 3 luokkalaiset vielä pukeutuivat anttila / kappahal vaatteisiin ja katselivat lastenohjelmia kiltisti. Muutenkin kirosanoja ei tiedfetty eikä käytetty ja meikki oli out. Ah - lapsuus oli niin helppoa aikaa. Miksi siis nyky nuoret haluavat heittää sen niin nopeasti pois?

Eipä tässä sitten muuta. Adiöös!

"Mud"cake

1. Ensin siis ainekset esille = 4 munaa, 200 g voita, 2.5 dl jauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 200 g suklaata ja 2 dl sokeria

2. Sulata rasva (:

3. Lisää vähitellen suklaa palasia voin sekaan niin, ettei suklaa pala pohjaan.

4. Suklaan pitäisi olla tasaista. Anna sen levähtää rauhassa.

5. Voitele kakkuvuoka voilla ja sitten korppujauhota pinta!

6.Sekoita kuivat aineet = jauho ja leivinjauhe - ei sokeria (niinkuin vahingossa tein, joten joudun uusimaan koko kökön)

7. Riko munat ja laita sekaan sokerit. Vatkaa sähkövatkaimella vaahdoksi.

8. Tässä tämä on vaahdotettuna (Y).

9. Sekoita jauhoseos ja suklaa vuorotellen vaahtoon ja kaada valmis taikina kakkuvuualle.

10. Laita kakku uuniin ja odota 20 minuuttia - älä yhtään enempää, nimittäin mutakakun idea katoaa näin = kakun pitää olla raakaa keskeltä. Jos annat sen kypsentyä rauhassa, saat aikaan normaalin kakun. (niinkuin mie tein...)

11. Älä tee samaa virhettä kuin minä = jätä sitä uuniin. Kakku oli siis sisältä kypsä. Hitsi.

12. Äläkä anna ystäväsi Emman nauraa virheellesi...

Tässä siis oli hieno "muta"kakkuni tarina. Muuten se oli hyvää, mutta kyllä hieman harmittaa, että annoin sen oleskella siellä uunissa vaikka kuinka kauan! Äh. Tyhmää! Noh, mutta onneksi kakku kelpasi miun isoveljelle, iskälle ja äidille ja Emmalle. 

Tänään siis miulla ei ollut koulua, koska koeviikko (:DD) ja 18:00 olisi tarkoitus mennä myrskyluotoilemaan. Eipä tässä muuta. Adiöös murut!

People change, things go wrong. Just remember life goes on

Miu ilme piti sutata ;)

Tääkin päivä meni hammasta purren:

Onko kelläkään ikinä sellaista fiilistä, että kaikki vihaavat siuta? 

Siusta vaan tuntuu, että kaikilla on siuta jotain vastaan. Kaikki ystävät ovat kääntäneet selkänsä siulle ja eivät välitä siusta yhtään. Vaikka kuinka yrität luoda keskustelua, he eivät mukamas kuuntele. Silti todellisuudessa, asia ei ole näin ja olet kuvitellutkin kaiken ihan itse omassa pikku päässäsi. Kuulostaako tutulta?

Itselläni oli sellainen päivä. Jotenkin tuntui, että kaikki vihasivat minua ja päätin sitten angstata koko päivän. Kotonakin angstaus jatkui ja kotonakin tuntui, kun olisin seissyt keskellä jotakin elokuvan kuvausta - kaikki tuijottivat kuin hullua. Hermot eivät kestäneet siinä kohtaa, joten päätin ragea hienoisesti kysyen "MIKÄ TEIN ONGELMA ON MIKS TYÖ TUIJOTATTE MIUTA DJSoaH!!", mutta vastaukseksi sain vain iskältä nöyrän "häh?". Siihen loppui sekin rage. 

Huomenna alkaa sitten ihanainen koeviikko (:c), mutta miun onneksi, huomenna miun ei ees tarvinee mennä kouluun, koska miulla ei ole koetta huomenna eikä valmistelua! JIIHAA :) 

Tuossa kuvissa näette omatekoisen ranskalaisen letin (oon ennenkin yrittänyt ja nyt melkein muistutti sitä!), jotka ovat pakolliset siinä musikaalissa, koska se perustuu siihen aikaan, jolloin naisilla oli huivit päässä ja olilla ja lehmiä kainaloissa (:D). Tuossa on myös iskän tuoma korvis venäjältä - miusta se oli aikas suloinen (:

Eipä tässä mitään muita ihmeitä ole - 18:00 kaupunkiin musikaali treeneihin ja illalla lukemaan kokeisiin! Jiihaa - adiöös!

Our lives are like a candle in the wind

Tämä päivä meni sitten vituiksi. Noei aivan. Kaikki ei siltikään mennyt ihan putkeen. Ensinnäkin aamuherätys oli tuskaa. Kuka ihminen jaksaa heti aamusta kun kello pirahtaa, niin nousta pirteänä pystyyn? EN MINÄ. Niinpä taisin torkahtaa uudelleen. Siitä tuli sitten bussipysäkille juoksemista lopulta, kun oli aikaa 5 minuuttia laittautua (Y).

Minun ilokseni (hyi) oli koulussa tänään kello 8:00 liikuntaa = tanssia. Tunnetusti mie olen se, joka kompuroi muiden perässä ja hihittää hysteerisesti ja yrittää turhaan pysyä mukana - olen siis se lahna siellä. Kaiken lisäksi verensokeri kerkesi laskea mukavasti, joten kesken tankojen nostelun (hmm) meinasi mennä taju, mutta opettajan ohjein asettauduin maahan jalat seinää vasten hengittelemään. 

Päivän kohokohtahan oli liikka tunnin jälkeinen tunti = opo. Meille ei oltu ilmoitettu mitään Wilmassa, että opo olisi peruttu, joten mukava hyppytunti siitä sitten tuli - istuin 75 minuuttia tuijotellen seinään.

MIKÄ NÄITÄ OPETTAJIA VAIVAA? - onko se nyt niin vaikeaa ilmoittaa että tunti on peruttu? Häh? Mie olisin voinut ottaa kirjoja mukaan tai rahaa tai jotain, että olisin saanut tekemistä siellä kaupungilla ne 75 min, sillä mie asun niin kaukana, että turha olisi käydä kotona siinä välissä. 

Mekin oppilaina ilmoitamme etukäteen, että tulemmeko tunnille vai emmekö. Miksei opettaja voisi tehdä sitä samaa "urakkaa". Laiskuutta ja huilimattomuutta sanon minä. 

Loput tunnit sitten menivät nopsasti ja laulutunnillekin kerkesin mukavasti koulun jälkeen. Siellä oli oikeastaan yllättävän mukavaa. Sen jälkeen helvetti syttyi jälleen - äiti oli luvannut hakea miut kaupungista, mutta eiiii, siellä se prismassa hommaili ja ei viitsinyt hakea miuta. Odottelin sitten tunnin mus.opistolla kielikeskellä suuta.

Onneksi nyt kun oon kotona, saan olla omassa huoneessani piilossa tuolta karulta ja tylsältä maailmalta. Yh. Vihaan huonoja päiviä. Kohta silti pitäisi 18:00-21:30 mennä teatterille harjoittelemaan sitä myrskyluodon maijaa. Ei millään jaksaisi. Tekisi mieli jäädä syömään famipatukoita, joita miul on jonkin verran ja katsoa tv:tä kaikessa rauhassa... Uskonnon kokeeseekin pitäisi lukea koeviikkoa ajatellen. Jotkut sanat kirjassa nimittäin eivät ole vielä ihan auenneet miulle. "Uskontofenomenologia" - outo sana. 

Today is tomorrows yesterday

Heips kaikille lukijoille, jotka sattumoisin eksyivät tähän pullan tuoreeseen blogiin!

Ehkä pari (eli ei kukaan) tunnistaa minut edellisestä blogistani "helmiä ja sikoja", jonka lopetin about pari viikkoa sitten. Blogin lopettamiseen johti motivaation puute sitä blogia kohtaan. Tein sen tämän vuoden alussa tekemisen puutteen vallitsemana ja pidin sitä omaksi ilokseni. Harva lukija sinne eksyikin. Silti blogi ei jotenkin ollut sitä "minua". En saanut omaa persoonaani esille täysin. Se oli semmoinen perus massablogi.

Nyt haluan aloittaa puhtaalta pöydältä.

Silti siellä ruudun takanta löytyy varmasti uusia kasvoja, joilla ei ole paskan hajuakaan kuka minä olen ja mistä minä tulen. Sen takia haluan aloittaa ensimmäisen postaukseni puhtaalta pöydältä. 

Nimeni: Mari, mutta ystävien kesken minut tunnetaan nimillä: "Martsi", "Möri", "Masa", "Marsa", "Martsa", "Mursu", "Marsu" ja veljieni kesken "Mozarella maustemakkara" - hurmaavaa eikö?

Ikäni: Olen siis 16 vuotias (helmikuun neitosia vuodelta 1996).

Perheeni: Omaan siis isän, äidin ja kaksi isoveljeä Juhon ja Joonaksen. Juho asustelee yksikseen Jyväskylässä ja Joonas asustelee seinäni takana. Ei niistä sen enempää!

Harrastuksiani: Tällä hetkellä vakituinen harrastus on laulaminen musiikkiopistolla. Eli soololaulua - ei mitään kuoro hihhulointia. Silti tämän syksy,talvi,kevät kauden olen lappeenrannan kaupunginteatterilla musikaalissa Myrskyluodon Maija kuorolaisena (Y). Vaikka kuvittelisi, että lauleskelen siellä sivussa verhojen sisällä, se ei ole sitä. Siellä me hillumme lavalla tanssien ja näytellen. Eli näyttelykin on yksi harrastuksistani, se on aina ollut!

Koulu: Käyn siis Lukion ensimmäistä lappeenrannan kimpisen lukiossa. Mahti lukio! Me likes!

Blogi - mitäköhän tästä tulee : Tämä saattaa olla monen kysymys. Miten tämä erottuu tästä massasta, mitä kaikkialla on? Vastaus siihen : Olemalla minä. Mie olen ollut aina oma persoonani, jota moni ei ymmärrä. Pölisiä, jota ei ole helppo saada hiljaiseksi, ADHD pakkaus (en silti omaa ADHD:ta), jota on vaikea saada aisoilleen ja aina kun kamera vilahtaa edessäni, ensimmäisenä hyppään sen eteen ja väännän naamaani. Omaan myös omia outoja mielipiteitäni asioista ja haluankin jakaa ne täällä. Haluan kertoa elämästäni teatterissa, vapaa-ajalla, isostelusta, musiikki harrastuksistani, leipomisistani ja etenkin mielipiteistäni. Tätä varten loin tämän blogin.

Tässä nyt oli hieman alku matskua, toivottavasti jonkun mielenkiinto yltyi? Ehkä, ehkäpä ei. Tätä blogia siis alan kirjoittelemaan silloin kun kerkiän - pari kertaa viikossa ? Katsotaan.

Eipä tässä muuta - Adiöös!